Ekaluokkalaiset luokkaretkeilivät Märkiön toimintapäivillä helteisenä tiistaina 20.5. Ohjelmassa oli mm. merirosvorataa, askartelua, sumopainia, trampoliinilla pomppimista, karaokea, melontaa uimista ja saunomista sekä makkaranpaistoa. Mahtavan mukavasta päivästä suuri kiitos Nurmijärven nuorisotoimelle!
perjantai 30. toukokuuta 2014
torstai 22. toukokuuta 2014
Vitosten luokkaretki Stadiin
Lähdimme bussilla koululta keskiviikkona vähän yli yhdeksältä. Jäimme bussista pois Kansallismuseon edessä. Siitä menimme Töölön-puistoon, missä kävelimme Urho Kekkosen muistomonumentin ohi. Söimme eväät kallion päällä ja katselimme maisemia.
-Tara
Matkasimme bussilla kohti Stadia
Eväidensyöntipaikaltamme näkyi Linnanmäelle!
Eväiden syönnin jälkeen menimme Kansallismuseoon, jossa tutustuimme esimerkiksi Suomen esihistoriaan. Kansallismuseossa mielenkiintoisinta olivat vanhat rahat ja mitalit, joita oli siellä paljon. Museossa oli myös paljon luita ja luurankoja, mikä oli erikoista, sillä ihmettelin miten ne olivat säilyneet niin pitkään.
-Anna
Mielestämme mielenkiintoista kansallismuseossa oli Budo-taistelulajit, ja erikoisin asia oli savupirtti. Näimme myös hienoja nukkekoteja, joissa oli paljon yksityiskohtia
-Kaisla ja Nelly
Vanha ja hieno nukkekoti!
Euran muinaispuku
Museon jälkeen kävelimme esplanadin puistossa, ja kävimme ostamassa jäätelöä.
-Katariina
Kävelimme Eduskuntatalon ohi.
Kun olimme käyneet museossa kävelimme Raxille päin. Menimme Eduskuntatalon ja Tuomiokirkon ohitse. kadulla oli ilmaista lattea tarjolla ja melkein kaikki ottivat sitä. Suurin osa ei silti juonut sitä.
-Matias
Eduskuntatalon edessä oli kesäisiä kukkasia!
Minä pidin torista, sillä siellä oli paljon katutaiteilijoita. Me näimme paljon japanilaisia turisteja ja he halusivat ottaa yhteiskuvia meidän kanssamme.
- Oskar
Espalla oli patsasihminen!
Kolme kivointa asiaa koko retkellä oli se, kun olimme Esplanadin puistossa ja tervehdimme ohikulkevia ihmisiä. Saimme hyvän vastaanoton, koska kaksi japanilaista halusi ottaa turistikuvan ollessaan Suomessa. Minun mielestä koko retki oli todella kiva!
- Julianna
Tuomiokirkon edessä päästimme Espalta ottamamme ilmapallot hienona rykelmänä
Kaikkein kivointa oli kun kävelimme espalla ja muualla Helsingissä. Saimme yhteiskuvia japanilaisten kanssa. Saimme myös ilmapallot. Päästimme ilmapallot ilmaan Tuomiokirkon edessä.
-Kaisa

Koko luokkaretki oli mukava ja siellä oppi paljon uusia asioita. Ihmisten tervehtiminen oli todella kivaa ja kansallismuseossa oli hyvin mielenkiintoista. -Nea
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)